25 joulukuuta, 2007

Oppia ikä kaikki!

Kun uni tulee, se tulee...

Vaikka edelliseen kirjoitukseen en juurikaan muuta osannut laittaa kuin positiivisia kokemuksia, ei elämä koiranpennun kanssa aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Meidän ja Carloksen ensimmäisiin "vastoinkäymisiin" kuului mm. seuraavaa...

Saavuttuaan uuteen kotiinsa Carlos kärsi hieman vatsavaivoista, mutta niistä selvisimme lyhyen Tehobakt-kuurin avulla. Ruokaongelmat eivät kuitenkaan loppuneet tähän... Kun tuli aika vaihtaa Carloksen ruoka kasvattajan luona ja ensimmäisen viikon ajan meilläkin syödystä Joserasta Eukanubaan, kului lähes viikko niin, ettei pennulla juurikaan ollut ruokahalua ja vatsan toiminta oli hieman niin ja näin. Kasvattajan ohjeiden mukaan ruokaa tarjottiin normaalisti ja ohessa annettiin lisää Tehobaktia ja löysän ulosteen vuoksi myös Attapekt-tabletteja sekä juomaveteen sekoitettuna Nutrisalia.

Ruokahalu parani pikkuhiljaa ja vatsaongelmat hävisivät, mutta loppujen lopuksi tilanne normalisoitui kokonaan vasta kun huomasimme, että ruoka kelpaa vain kuivana ja lopetimme sen kostuttamisen. Vaikka pentujen kohdalla ohjeistetaan, että ruoka tulisi turvottaa etukäteen, jottei se turpoaisi koiran vatsassa, kasvattajan "siunauksella" jatkoimme ruuan tarjoamista kuivana. Minkäänlaisia vatsaongelmia ei Carlokselle ole tästä aiheutunut ja ruokahalu on hyvä :)

Kynsien leikkuu on osoittautunut myöskin mukavaksi kivunsietoharjoitteeksi minulle, koska Carlos ei kyseisestä operaatiosta juurikaan pidä. Kärsivällisesti nipsutellen kynnet kuitenkin saadaa lyhenemään, samalla kun käsieni iho tehokkaasti parkkiintuu pienten naskalihampaiden jyrsiessä jokaisen neliösenttimetrin ihoa mitä ulottuvilleen saavat. Pikkuhiljaa tämänkin pitäisi helpottua, sanovat ;)

Puremisesta puheen ollen, viikkojen karttuessa Carlos on myöskin ottanut tavaksi tehdä varsin ärhäköitä hyökkäyksiä meidän käsiämme ja jalkojamme kohtaan, josta syystä poikaa joutuu välillä useinkin viemään toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Ensi alkuun mietin, olemmeko kohdelleet koiraa jotenkin väärin, mutta Laura helpotti pähkäilyäni kertomalla käytöksen kuuluvan ikään. Olin yllättynyt puremisen ja murinan aggressiivisuudesta, mutta oppimiskokemus tämäkin - nyt olen oppinut ohjaamaan ko. käytöksen muihin asioihin tai jopa rauhoittamaan koiran syliin, mutta aina se ei vieläkään onnistu, joten välillä känkkäränkän joutuu laittamaan mietintäpaussille keittiöön.

Koirakavereiden kanssa voi harjoitella leikin lomassa puremista.

Edellä mainittujen lisäksi Carloksella on yksi piirre, josta pyrimme pääsemään eroon - varsin voimakas omistushaluisuus ja "omaisuuden" puolustusvietti silloin, kun herra on mielestään löytänyt jotain korvaamattoman arvokasta, kuten tyhjän jogurttipurkin sohvapöydältä. Monesti vaihto herkkupalaan onnistuu loppupeleissä, mutta se vaatii huimasti maanittelua ja oveluutta, sekä käsien varomista - Carlos kun saattaa ilman varoitusta yrittää salamannopeaa puraisua, jonka kerran olen saanut käsivarteeni tuta. Tällaisen käytöksen voi tosin hyvin ennakoida koiran olemuksesta: liikkeet muuttuvat lyhyiksi ja nopeiksi, koira pälyilee ympärilleen ja niska on jäykkä. Tässäkin asiassa kokemus opettaa parhaat niksit kaverin "huijaamiseksi" ja pikkuhiljaa koira näyttää myös ymmärtävän meidän käytöksestämme, että on tekemässä jotain väärin jo ennen kuin on ehtinyt itse toimintaan saakka. Lisäksi hyödyllinen harjoitus näyttää olevan leikin muodossa lelun nouto ja luokse tultua sen käskystä irti päästäminen ja herkkupalan saanti. Näin kielletyn asian saa helpommin vaihdettua.

Kaikista tämän tyyppisistä kokemuksista ja ongelmien ratkaisuista joita olette omalla kohdallanne saattaneet löytää, voipi kirjoitella tuonne kommentti-osioon :) Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, kyllä tämä elämä pienen (pian ei-niin-pienen) karvaturrin kanssa on erittäin mukavaa ja palkitsevaa, ja sekä koiran että meidän oppiminen antoisaa! Tässä eräs oppimiskokemus:

"Jaahas, mitäs tässä tapahtuu?"

"Hmm, näyttää mielenkiintoiselta, katsotaanpa."

"Kas näin, nyt minäkin tiedän mitä varten nämä muoviset sylinterit ovat!"

Ensimmäiset viikot

Carlos on vihdoinkin kotiutunut. Koska kotonamme ei tällä hetkellä ole nettiä, on tämän blogin kirjoittaminen ollut hieman jäissä, mutta vaikka netti löytyisikin, epäilen että tilaisuuksia kirjoittamiseen ei juurikaan olisi ollut pennun kanssa touhuamisen viedessä suurimman osan ajasta. Silloin kun pentu nukkuu, pitää itse syödä ja tehdä muita pakollisia töitä ;)

Ensimmäiset unet autossa.

Tähän asti tapahtunutta:
Carlos sopeutui uuteen kotiinsa ja omistajiinsa helposti ja nopeasti. Koirasta tuli alkuun hieman "isin poika" Rocíon ollessa päivisin koulussa ja töissä, mutta pikkuhiljaa luottamus ja kiintymys "äippääkin" kohtaan kehittyi. Carlos osoitti heti alkuun olevansa nopea oppimaan ja jo parin päivän kuluttua saapumisestaan osasi istua komennosta sekä tulla luokse käskystä, ja jo pian tämän jälkeen onnistui odottaminen, maahanmeno ja tassun antaminenkin - joskin jälkimmäinen temppu ei juurikaan opettamista vaadi koiranpennulle, vaan päinvastoin hillitsemistä.

Sisäsiisteyttä opetellaan luonnollisesti joka hetki, sekä hyviä tapoja kuten hihnassa vetämättä kulkemista (joka ei kylläkään vielä ole täysin mennyt jakeluun) ja ovista rauhallisesti ihmisten jälkeen kulkemista. Ruoka-aikaan Carlos osaa jo hienosti odottaa "ole hyvä"-käskyä ennen syömään käymistä.

Ensi alkuun ulkoilimme ihan aidatussa kotipihassamme, joka suljettuna ympäristönä oli oikein mukava paikka aloitella paikkoihin tutustuminen, mutta pianhan sainkin kuulla koirien pitämisen pihassa olevan kiellettyä. Onneksi talomme ympäristössä on runsaasti pieniä puistoja, joten siirryimme niihin ulkoilemaan ensimmäisten viikkojen ajaksi.

Ai mää vai?!

Kaiken kaikkiaan Carlos on ollut mukavan vahvahermoinen koira, eikä juurikaan ole pelännyt outoja näkyjä tai ääniä. Totta kai alkuun piti välillä ulkoillessa hakea turvaa omistajan jalkojen välistä, mutta nopeasti mielenkiinto voitti epäilyt ja tutkimusmatkailu jatkui aktiivisena. Pojan kasvaessa aloimme tutustua ympäristöön laajemminkin ja tapailimme myös muita koiria, joihin Carlos suhtautui kuten pennulta odottaa voi - haluten leikkiä :) Kaikenlaiset ikävät kokemukset olemme onnistuneet välttämään muiden koirien kanssa, joten suhtautuminen niihin on avointa ja tervettä.

Tätä nykyä ulkoilemme säännöllisesti eräässä isommassa puistossa joka ilta, jonne kokoontuu 5-6 henkilön ja koiran porukka, jossa Carlos pääsee juoksemaan ja ulkoilemaan tutun koiralauman kanssa. Porukkaan kuuluu kultainen noutaja Greta, samojedi Neo, kaksi espanjalaista paimenkoiraa Nana ja Gos (katalaaniksi=koira;) , joiden rotua en tarkkaan tiedä, sekä satunnaiset vierailijat. Puistossa olemme tavanneet myös Carloksen "ison veljen" Arnoldin, joka on suunnilleen veturin kokoinen 5-vuotias rottweiler-uros, jolla on ystävällisen lampaan luonne :)

Arnold ja Carlos